Glögihetki terassilla

Glögihetki katettiin terassille

ASUKKAAT Pariskunta
KOTI Rakennusliike Markku Haataja Oy:n rakentama paritalo 99m2 ja terassi Lumonin terassilaseilla.
Kuvat ja teksti: Jenni Moilanen / Talosanomat

Uskoisitteko, jos kertoisin, että tällä terassilla lämpeni grilli jouluaattona? Totta se on, sillä tämän perheen jouluun kuuluu olennaisena osana grillissä paistuvat herkut. Koko asunnon levyinen Lumonin terassilaseilla lasitettu terassi on perheen toinen olohuone ympäri vuoden. Viileinä talvikuukausina terassilla istuskellaan lähinnä saunan jälkeen jäähdyttelemässä tai hörppimässä viltin alla kupillista kuumaa juotavaa. Kesäaikaan terassilla taas oleillaan aamusta iltaan ruokaillen tai lepäillen.

Terassin asennus sujui osana rakennusprojektia, josta vastasi Kotisi tekijät- rakennusliike Markku Haataja Oy. Lumonin terassilasitus on luotettavaa ja kestävää turvalasia. Uuden kodin suuri terassi haluttiin hyödyntää mahdollisimman hyvin ja kun lasikatto kuului terassiin lähtökohtaisesti, oli selvää, että koko terassi saisi lasituksen.

Tämä lemmikki on helppohoitoinen ja muistuttaa pariskunnan jo edesmenneestä länsiylämaanterrieristä.

Lasituksesta puolet saa kesäaikaan avattua, jolloin ilma pääsee liikkumaan paremmin. Avausmekanismi on helppo ja vaivaton. Terassin kattoon on myös puoleen väliin saakka asennettu kaihtimet, jotka suojaavat osaltaan auringon paahteelta. Jos jotakin voisi nyt tehdä toisin, valitsisi perhe Lumonin uuden puitteettoman terassilasimallin, jonka saa aukaistua kokonaisuudessaan!

Loistoidea: Terassin lattiaa lämmittävät armeijan villaiset ylijäämäpeitot, jotka sopivat talvisisustukseen sävyiltään erinomaisesti!

Ainavihreät puut toimivat terassilla näkösuojana.

-Terassi on meille lisähuone, jossa nautimme lämpimään aikaan lähes kaikki ateriamme. Muuna aikana terassi toimii päivittäin saunan jälkeisenä vilvoittelupaikkana ja kotikeittiön ansiosta pikkulämpimän valmistuspaikkana.

Nyt terassilta löytyy ripaus joulunpunaista!

Pariskunta on erittäin tyytyväinen uuteen kotiinsa ja terassiinsa. Vinkit muille lasitusta harkitseville kuuluvat näin:

1. Mieti käyttöaste

2. Mieti ilmansuunnat

Jos nämä seikat puoltavat lasitusta, suosittelemme sitä lämpimästi!